maanantai 21. maaliskuuta 2016

Teatteri mahdolliset maailmat

1. Olimme aivan Helsingin keskustassa sijaitsevassa Suomen kansallisteatterissa
2. Meitä oli mukana oma ryhmämme,sekä kakkosluokalta pari tyttöä ja äidinkielenopettaja sekä toinen opettaja.
3. Mahdolliset maailmat
4. Näytelmässä oli pää esintyjänä Antti Tähtinen sekä muita olivat mm. Esko Salminen, Marja Salo, ja Eero Aho
5. Näytelmässä aikuinen mies hyppää menneisyyteensä. Hän palaa lapsuuteensa,missä hän harrasti teatteria intohimoisesti ja kuunteli vanhempien avioeron riitoja.Näytelmässä mies pohtii hänen elämänvalintoja,sekä miettii missä jokin asia meni pieleen. Vanhemmalla iällä hän yrittää keksiä uutta käsikirjoitusta näytelmiinsä,mutta ensimmäiset kirjoitukset eivät olletkaan hyviä.
6. Näytelmä käsitteli lapsuutta,rakkautta,menneisyyden miettimistä,pettämistä,työ-elämää,ystävyyttä,menettämistä,epäonnistumisia,onnistumisia elämässä ja suuria tunteita.
7. Minusta näytelmässä oli parasta se kun valkokankaalle pystyttiin videoimaan näytelmää näyttäessä lähikuvaa näyttelijöistä,sekä näytelmää pystyttiin esittämään videokameran avulla kankaalla,kun näyttelijät poistuivat teatterisalista muualle näyttelemään tarinaa. Näytelmässä oli myös hyvää se että siinä mietitittiin elämää syvällisemmin lapsesta aikuiseen.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Rahatehtävät 2

1.  Saituri.org puhutaan mm. säästämisestä,rahan käytöstä,sekä sinusta itsestäsi. Siellä on tarinoita,sekä artikkeleita missä pohditaan kysymyksien kautta sekä esitetään erinlaisia mielipiteitä. Lukijat voivat myös itse kommentoida artikkeleita kommentti osiossa.Saituri sivuilla on hyvää tietoa myös eläkkeistä. Sieltä saa kerättyä jonkinlaista tietoa raha asioista,sekä artikkelit voivat saada sinut pohtimaan elämän muutoksia.

2.

Kolme ohjetta valmistuville

Kesätyöt.
– Vältä lainaa ja yritä jemmata rahaa. Kiität itseäsi paljon, jos et kuluta heti kesäansioitasi vaan jätät niitä talvenkin varalle. Hatuttaisi suunnattomasti, jos sinulla on kasapäin lainaa, kun joskus valmistut. Olet valmiiksi siinä suossa, mistä haluat loppuelämäsi pyrkiä pois. Itse pidin huolen, että kesätyöpottini riitti koko vuodelle jo lukioaikanani.
Elämykset.
– Viihteeseen ja elämyksiin tarvitsee loppujen lopuksi hyvin vähän rahaa. Kaikkein nautinnollisimmat elämykset ja kokemukset syntyvät kaverien kesken. Kavereiden kanssa voi tehdä paljon sellaista, mihin ei uppoa hirveästi fyffeä. Esimerkiksi koti- tai rantabileet eivät maksa juuri mitään verrattuna siihen, jos mennään porukalla baariin, missä tunnelma lässähtäisi, kun ei kuulisi mitään ja porukka hajaantuisi.
Uravalinta.
– Neuvo, seuraa unelmiasi, ei välttämättä ole aina hirveän hyvä neuvo, jos se tarkoittaa sitä, että tulet olemaan köyhä kuin kirkon rotta. Mitä hyötyä on seurata maljapuheessa arvostettua tai hienolta kuulostavaa uraa, jos sillä ei pysty työllistämään itseään?  Ammatti ei ole se ihminen. Kun hyväksyt, että identiteetti ei tule työn kautta, maailma on jälleen kerran avoimempi ja voit toteuttaa itseäsi muillakin tavoilla.

2 .  Perheellä oli Helsingissä sähköalan yritys,jossa meni hyvin. Mutta kuitenkin yritys kaatui lopulta ja perheestä tuli todella köyhä. Perheen köyhdyttyä,perhe lähentyi ja tukeutui toisiinsa enemmän.Tämän jälkeen hän alkoi ymmärtää,että kaikkeen hyvään ei tarvitsisi rahaa.Lopulta hän alkoi ymmärtämään,kun tienasi omaa rahaa että miten sitä kannattaa käyttää ja mihin.

Marttojen vinkkejä rahan käytölle
  Osta vähemmän tai harvemmin. Kuinka paljon todella tarvitset esimerkiksi uusia vaatteita, meikkejä, levyjä ja kirjoja.
 Käytä autoasi vähemmän.
Siirry halvempiin vaihtoehtoihin.Panosta tavaran laatuun, varmista takuu, huolto ja varaosat.Osta käteisellä mikäli mahdollista. Vertaile eri luottovaihtoehtojen kustannuksia. Tee itse käsitöitä,esimerkiksi ruokia,vaatteita. Isompia ostoksia kannattaa miettiä yön yli. Kärsiikö elämänlaatu pahasti, jos käytkin vain joka toinen viikko ulkona hyvin syömässä? Jos käyt kerran viikossa ulkona syömässä 30 eurolla, se tekee vuodessa 1 560 euroa, puolet siitä on 780 euroa.

Rahatehtävät 1

Miten ihmiselle voi syntyä velkaa? -  Velkaa voi syntyä esimerkiksi sopimuksien kautta,jossa asiakkuus onkin sitovaa.Kun laskuja jää maksamatta ilman minkäänlaista ilmoitusta laskunsaajalle miksi laskun maksaminen viivästyy. Laskun maksamatta jättämisestä alkaa syntymään velkaa,eli sinulle tulee maksumuistuksia,joista peritään ylimääräistä rahaa.

Miksi velka pitää maksaa ? - Velat on hyvä maksaa ajoissa,sillä ne suurenee ajan kuluessa.Velkojen maksaminen on tärkeää,sillä jos jätät maksamatta velat voivat mennä ulosottoon josta sinulta voi äkkiä hävitä luottotiedot sekä rahat. Myös velkaantumisella voi olla vaikutuksia,jos haluaisit ottaa lainaa. Useammat pankit eivät anna lainaa,jos sinulla on jo ennestään paljon velkoja,tai olet ulos otossa.

Miten maksuhäiriömerkintä vaikuttaa ? - Monet yritykset tarkistavat mahdollisten asiakkaidensa luottotiedot ennen kuin tekevät heidän kanssaan sopimuksia.  Maksuhäiriömerkintä vaikuttaa moneen asiaan, esimerkiksi opintolainaan,pika-vippeihin sekä asunnon vuokraamiseen.

Miten oman talouden eli omat raha-asiat voi saada haltuun ? - Pitämällä tarkkaa kirjaa siitä,tai laskemalla mieluiten ennen laskujen ottamista,mihin rahasi riittää. Pika-vippejä ei kannata ottaa,eikä tehdä yht äkkisiä suuria ostoksia lainan kautta. Velkaantumisen estämiseksi pyrit elämään sellaista elämää jossa tiedät menosi,ettei tarvitse ottaa lainoja. Myös joka kuukauden palkasta,olisi hyvä pistää säästöön jonkin verran,jos sattuu tapahtumaan jotain elämässä mihin tarvita rahaa nopeasti.

Kerro viisi vinkkiä,miten voi säästää rahaa. - 1. Älä osta turhia asioita. 2. Seuraa kauppojen alennuksia. 3. Älä käy syömässä ravintoloissa joka päivä,eikä välttämättä viikkokaan. 3. Aseta rahan säästämiselle,joku asia minkä olet halunnut pitkään, ja usko saavasi se jos osaat vain säästää. 4.Vältä turhia reissuja,niihin menee rahaa yleensä enemmän kuin kuvittelit menevän. 5. Hyödynnä ruoka-apua,käy kiertelemässä kirppiksiä netissä tai lähiseudullasi. Jopa jonkunlaisia kerho/harrastus toimintaa on olemassa ilmaista,joten et välttämättä tarvitse tuhlata rahaa harrastuksiinkaan jos löydät kiinnostavan ilmaisen harrastuksen.

torstai 4. helmikuuta 2016

Sanaton viestintä

Ihminen on kokonaisuus, jossa koko keho osallistuu sanoman välitykseen.Tämä tarkoittaa sitä, että aivot eivät yksin vaikuta kehoon, vaan eleemme, asentomme ja liikkeemme vaikuttavat aivoihin. Siksi asennot ja eleet voivat muuttaa mielentilaamme. Sanattomassa viestinnässä asennot ilmaisee sitä millainen ryhti ihmisellä on.
Asennosta voi todeta esim. ,onko ihminen ylpeä itsestään kävelemällä pää pystyssä tai onko ihminen surullinen käveltäessään pää alhaalla.Asennoista myös helposti huomaa,jos ihminen on kehosta vammautunut. Asennot kuvaa sitä mitä ihminen on aikomassa tehdä. Myös eläinten hännän asentoa tarkailemalla,voi tulkita millaisessa tilassa eläin on.



Kuvahaun tulos haulle asento viestinnässä




 Hyvä tai huono ryhti ihmisellä voi kertoa ihmisen fyysisestä kunnosta,terveydestä tai jaksamisesta. Hyvä ryhti on osana hyvää ensivaikutelmaa esimerkiksi työhaastattelussa. Huonosta ryhdistä voi haastattelija miettiä haastateltavan olevan esimerkiksi laiska,tai epäinnokas asiaan.Hyvä ryhti eli selän pitäminen suorassa menee monilla ihmisillä nopeasti pois,esimerkiksi muuten vain seisoessa,mutta jos menee johonkin erinlaisiin tapahtumiin,työhaastatteluun jne. ryhti kannattaa pitää hyvänä.

torstai 28. tammikuuta 2016

Elokuvien ikärajat

Elokuvilla ja tv-ohjelmilla on ikärajat. Ikä rajoilla pyritään suojelemaan lapsia heidän ikätasolleen haitallisina pidetyiltä sisällöiltä.  Ikärajat perustuvat kuvaohjelmalakiin, jonka tarkoitus on suojella lapsia.
     Ikärajat ovat eri näyttö tilaisuuksissa joustavempia kuin muissa. Esimerkiksi dvd elokuvan ikärajasta on pidettävä kiinni,sitä ei saa näyttää nuoremmalle kuin mitä ikärajana lukee. Mutta elokuviin mentäessä ikärajoissa voidaan joustaa sillä tavalla että lapsi voi tulla aikuisen seurassa 3 vuotta ikärajaa nuorempana katsomaan elokuvan,mikäli aikuinen tietää lapsen suhtautumisen erinlaisiin asioihin hyvin ja tietää miten lapsi reagoi elokuvissa esitettyihin kohtauksiin. Joissakin ohjelmissa ei kuitenkaan ole lainkaan ikärajoja ja näitä ovat tv ohjelmat esimerksiki opetus-, sivistys-, kulttuuri-, musiikki-, urheilu-, visailu-, harrastus-, keskustelu-, ajankohtais- ja uutisohjelmat. Ikärajoihin sisältyy televisiossa myös ohjelmien esitysajat. 7-12 vuotiaille sopivia ohjelmia voidaan esittää mihin vuorokauden aikaan tahansa kun taas k 16 elokuvat voidaan esitttää vasta yhdeksän jälkeen illalla. 18 vuotiaille sallittuja ohjelmia esitetään vasta kello 23 jälkeen.

 Ikärajat merkitään dvd kansiin ja muihin symboleilla. Symbolit on jaettu ahdistus,seksi,väkivalta sekä päihteet osioihin.

Väkivalta symboli : Mietitään sitä että lapset eri kehitysvaiheissa kokevat väkivaltakuvaukset eri tavoin. Mediaväkivalta voi myös aiheuttaa ahdistusta, pelkoa, levottomuutta ja painajaisia.
 
Ahdistus symboli :  Pikkulapsilla ahdistuksen aiheuttajia voivat olla esimerkiksi voimakkaat tehosteet tai oudot hahmot. Ahdistus symboli kuvaa sitä että kuvakuksissa voi olla tekijöitä,jotka voi vaikuttaa sinun ajatuksiin,uneen tai voit saada siitä stressi reaktioita.

 Seksi: Lapsen ikätasolle sopimattomat seksikuvaukset voivat olla kehitykselle varsin haitallisia, antavan vääristyneitä malleja ja lyhentävän lapsuutta. Seksin näyttäminen elokuvissa jne. on hyvin harvasti tutkittu vaikutuksesta lapsiin,sillä siihen liittyy moraalisia asioita.

Päihteet:  Huumeidenkäytöstä puhuminen ei ole ikärajaperuste. Alkoholin käyttökuvaukset aiheuttavat ikärajan vain, jos käyttäjät ovat selkeästi alaikäisiä.

 Digitaalisissa peleissä on myös ikärajat. Niissä huomioidaan myös alastomuus, syrjintä uhkapelaaminen sekä kiroilu. Ero elokuviin löytyi siis edellisestä lauseesta. Pelien ikäluokittelun osalta Suomessa hyväksytään yleiseurooppalainen pelien ikärajajärjestelmä PEGI, joka tulee sanoista Pan-European Game Information. Pelien käytössä olevat ikärajat 3, 7, 12, 16 ja 18 eivät kerro pelien hastavuuden ikärajaa,vaan varoittavat sisällön mahdollisesta haitallisuudesta.

 Minun mielestä ikärajat ovat pääasiassa hyviä,mutta joskus tuntuu että ne ovat liian ankarasti laitettu suureksi. Olen itse huomannut myös joskus sen että k-16 elokuvat ovat paljon hurjempia kuin k-18.  Ikärajoja valvotaan kyllä aika vähän,sillä monilla nuorilla on kotonaan 18-vuotiaille tarkoitettuja pelejä sekä elokuvia. Mutta kuitenkin jos nuori ei muuta käytöstään pelejä pelatessa eikä ne vaikuta hänen sosiaalisin ajatuksiin,en näe haitaksi vaikka nuoret pelaisikin k-18 pelejä. Nykään kuitenkin jo internetistä voi katsoa jostain sivuilta k-18 elokuvia,tai pelata k-18 pelejä,niin vanhempien on varmasti vaikea valvoa tätä. Kun nuorille ei myydä kaupassa k-18 pelejä  tai elokuvia,vanhemmat yleensä siltikin ostaa niitä heille tai nuoret lainaavat muilta ystäviltään pelejä tai elokuvia lainaksi. Nuorien kehitys on kuitenkin yksilöllistä,joten ikäraja merkinnät ovat joskus mielestäni huonoja. Eivät kaikki saa samoista asioista mitään traumoja,tai ahdistuneisuutta sun muuta. Mutta lapsen ja nuoren tuntemalla, voi tietää minkälaisia pelejä sekä elokuvia nuori kestää katsoa.

Opinto käynti Päivälehden museoon

Päivälehden museossa on tietoa siitä miten kansalle saatiin ennen vanhaan tietoa maailmalla tapahtuneista asioista,ja pidettiin kansa tietoisena esimerkiksi sotien tapahtumista. Museossa oli esillä elektronisesti toimivia laitteita,joista pystyi esimerkiksi kuunnella jostain vanhasta tapahtumasta äänitteen.Päivälehden museossa oli myös lukusali jossa pystyit käydä lukemassa kaikenmaailman lehtiä ja kirjoja. Sitten siltä löytyi iso twitter seinä mistä näkyi miten paljon twiittejä lähtee juuri sillä sekunnilla maailmalle,seinään tuli jatkuvasti . Lisäksi siellä oli sellainen informaatio veistos missä oli esillä paljon eri tietoja kaikista tapahtumista. Siellä oli esillä vanhanaikaisia tiedotusvälineitä,joita esimerkiksi lehtiin kuvia ottavat ihmiset käyttivät.         
Museossa oli tietoa yleisesti kaikesta sellaisesta mistä nykyäänkin löytyy tietoa lehdistä,sekä internetistä. Esimerkiksi tapaturmista,sodista,urheilusta, sekä tietenkin joissain oli mainoksia esimerkiksi alla olevan kuvan batman juomasta.Museossa oli esillä artikkeleita vanhoista lehdistä ja oli jännä huomata miten esimerkiksi fontti on nykyään nyky aikakauden fontti kirjaimilla kuin ennen aikaan oli erinlainen kirjoitus fontti.


 
 Yllä olevassa kuvassa on vanhoja kameroita.


 Batman juoma mainos

Tälläistä matkalaukkua kuvaajat kantoivat mukanaan,sillä kuvat piti tehdä vaikka ulkomailla ollessa hotellin vessassa,mihin täytyi tehdä itse pimiö. 


Tästä tietokoneen ruudusta näkyi kun taittajat teki seuraavan päivän lehteä Helsingin Sanomiin. Ruudusta näkyi realiaikaisesti kun sitä tehtiin juuri sillä hetkellä.



 
 Tässä oli yksi ensimmäisistä tietokoneista,millä käsiteltiin tekstiä.

 Tässä oli yksi itse kosketettavista laitteista siellä. Kosketat jotain kuvia,jolloin ruuduille ilmestyy erinlaisia tageja,mistä ruuduille tulee aiheeseen liittyviä kuvia. 

 
Museossa oli laite mistä pystyit itse rullaamaan nappulasta tietyn päivämäärän ja katsoa mitä silloin lehteen oli painettu. Yllä olevassa kuvassa on minun syntymäpäivä päivämääränä lehdessä vuotena 1998. Tästä oli hauska katsoa mitä silloin 17 vuotta sitten oli päivän uutis aiheet,sekä millaisia tuotteita myytiin ja millä hinnalla.
 

Tässä kuvassa kerrottiin titanic laivan uppoamisesta.

maanantai 18. tammikuuta 2016

sananvapaus

Sananvapaudella tarkoitetaan että sinulla on oikeus ilmaista mielipiteesi,julkistaa ja vastaanottaa tietoja ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.Suomessa sananvapaus on turvattu laissa.Sananvapautta pyritään rajoittamaan mahdollisimman vähän. Sananvapauteen voidaan kuitenkin puuttua jos asia huomataan lainvastaiseksi. 

Sananvapaus ei oikeuta syrjintään, toisen ihmisen kunnian loukkaamiseen tai väkivaltaan yllyttämiseen. Esimerkiksi internetin keskustelusivujen sensuuri rasististen viestien estämiseksi ei ole mielipiteen- ja sananvapauden vastaista.

 Ilman sananvapautta ei ole muitakaan vapauksia, koska ilman avointa julkista keskustelua ei saada tietoa mahdollisista ihmisoikeusrikkomuksista eikä siten saada vallanpitäjiä vastuuseen teoistaan. Näin ollen sananvapaus on demokratian perusedellytys.
Tässä vielä sananvapaudesta keskustelua  :
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1422334300597


Lähteet : http://www.journalistiliitto.fi/pelisaannot/sananvapaus/ https://effi.org/sananvapaus/