maanantai 12. joulukuuta 2016

Jugend väri ja valooppi Tehtävä 22

 Jugend asunnossa käytin 2 huoneistossa lattiavalaisimia.
 Värimaailma oli laatoista sekä isoista pinnoista hyvin neutraali väri. Kiuas kruunasi värimaailman vaihtamalla neutraaleistä väreistä pääväriin eli punaiseen.

Tehtävä värija valo oppi tehtävä 21 Asunto Suomi


Asunto Suomi

Asunto suomessa halusin sinne mm. tuollaisen isomman valon. Se luo tunnelmaa huoneeseen. Käytin valooriharmoniaa, koska siellä oli pinkkiä. Käytin vastaväriharmoniaa. Toisinaan käytin myös vähän neutraaleja värejä kuten mustaa ja vaaleaa.  Neutraalit värit sopivat isoimpiin huonekaluihin kuten sohviin. Kodin pienissä kalusteissa kuten tuoleissa käytin punaisen eri sävyjä. Keittiön värimaailma oli ruskeasta beigeen,sekä räikeä pinkki sopi niiden kanssa pieneksi piristykseksi.



tiistai 22. marraskuuta 2016

Jugend asunto

 Jugend taloon piti suunnitella perheelle asunto. Siellä piti olla ainakin kaksi kylpyhuonetta. Perheeseen kuului vanhemmat sekä tyttö että poika. 

 Kustannuslaskenta isoimmasta kylpyhuoneesta eli se missä on myös saunatilat. 

 Jugend talossa on kolme kylpyhuonetta. Ylä kuvassa on pienin wc asunnosta. Väreinä toimii normaali valkoinen , sekä vähän räikeämpi pinkki.

 Ylä kuvassa fiilistelykuvaa isoimmasta kylpyhuoneesta. Moderni tyyli,sekä pienet yksityiskohtaiset väritykset luovat erinlaista tunnelmaa.
 Värisuunnitelma saunan kylpytiloista. Vähän sinisen ja vaalean sävyistä ajelehtien yhteen punaiseen kohtaan saunassa, joka on kiuas.

 Kasvokuvassa näkyy kylpyhuoneen kaksi suihkua. 

 Pienimmän wc:n pohjapiirros. 

Isoimman wc:n pohjapiirros, kylpyhuoneeseen kuuluu sauna,amme,sekä kaksi suihkua.

Asunto Suomi

 Talon sisustus on moderni,sekä pienet yksityiskohdat talossa ovat tärkeitä.
 Keittiön värimaailmana toimii ruskehtavat sävyt , sekä pinkki.
 Talo on suunniteltu serkuksille. He ovat tyttö 22v sekä poika 24. Toinen heistä soittaa pianoa,ja on työkseen kokki. Sen takia talossa suuri keittiö. Tyttö harrastaa moottoriurheilua ja on töissä autoalalla.

Värioppi tehtävä 20

 Väri syntyy valosta. Ellei ole valoa, ei ole myöskään värejä. Väri, kuten valokin on sähkömagneettista säteilyä.
Värillä on kolme ominaisuutta: sävy, kylläisyys ja valööri.
 Sävy on värin paikka spektrissä.
 Kylläisyys on värin voima, puhtaus ja pigmenttipitoisuus.
 Valööri on värin tummuusaste. 

Jokaisesta väliväristä voidaan sekoittaa yksi puhdas ja lukemattomia murrettuja värejä.

 Puhtaat välivärit syntyvät sekoittamalla väriympyrässä lähinnä olevat päävärien sävyt keskenään.

Väriharmonia tarkoittaa värien yhteensopivuutta.Väriharmonia syntyy värien kontrasteista. Kontrastit jäsentävät tilaa ja auttavat tunnistamaan ja hahmottamaan kohteita tilassa.

Päävärit ovat punainen sininen ja keltainen. 

Välivärit oranssi, vihreä ja violetti syntyvät päävärien sekoituksista.

 Vastavärit eli komplementtivärit sijaitsevat väriympyrällä toisiaan vastapäätä. Vastavärit korostavat toisiaan.

Valööriharmonia: Valitset yhden värin eri tummuus asteita ja sekoitat niitä. Esim vaaleanpunaisesta punaiseen.
Lähiväriharmonia: ovat värejä jotka sijaitsevat väriympyrässä vierekkäin, kuten sininen,sinivihreä ja vihreä. Lähiväreiksi voidaan kutsua enintään viittä väriympyrän vierekkäistä sävyä.
Dishharmonia : Kun yhdistät eripuolilta väriympyrää värejä yhteen,syntyy yleensä räikeä kokonaisuus.
 Vastaväriharmonia: korostavat toisiaan rinnakkain asetettuina. Vastaväripareja ovat punainen ja vihreä, sininen ja oranssi sekä keltainen ja violetti.

 Sinisellä, punaisella ja keltaisella saadaan aikaan kaikki värit.

 Subtraktiivinen sekoitus:
sininen+punainen = violetti
punainen+keltainen=oranssi
keltainen+sininen=vihreä
sininen+punainen+keltainen= teoriassa keskiharmaa, käytännössä usein ruskea

Kontrastin ja kirkkauden - tai valon ja varjon - määrä erikseen tuottaa tummempia tai kirkkaampia sävyjä.Valkoinen , harmaa ja musta ovat neutraaleja värejä.

 Additiivisesta sekoituksesta (järjestelmästä) puhutaan, kun puhutaan värivalon ja sähköisen värin sekoittumisesta. Additiivinen värijärjestelmä on käytössä mm. televisiossa.
Valon kolme pääväriä ovat punainen, sininen ja vihreä. Päävärien sekoitus muodostaa valkoisen.


Subtraktiivisestä sekoituksesta (järjestelmästä) puhutaan esim. maalien sävyttämisen yhteydessä. Väristä poistetaan valkoista halutun värin aikaansaamiseksi.
Päävärejä ovat sininen, punainen ja keltainen. Päävärien sekoituksen pitäisi olla harmaa; käytännössä kuitenkin usein ruskea.


Optinen yhdistyminen näköaistin aiheuttama värivaikutelmien yhdistyminen. Esimerkiksi hyrrää pyörittäessä sen värit näyttävät yhdistyvän.


Diffuusi-sekoittuminen samanaikaisten väriaistimusten sekoittuminen; kaksi väriä muodostaa kauempaa katsottuna yhden värin. Esim. rasteroinnissa.



Värilämpötila

Värilämpötila on valonlähteen värisävyä vastaava lämpötila. Se mitataan kelvineissä (K). Värilämpötilalla on huomattava merkitys esim. värivalokuvauksessa.

Värilämpötila vaihtelee vuodenajan, leveyspiirin ja korkeuden mukaan. Esim. vuoristossa värilämpötila voi olla paljon korkeampi kuin laaksossa. Mitä keltaisempi valo, sen vähäisempi värilämpötila.
Lämpimistä ja kylmistä väreistä puhutaan yleismaailmallisestikin, värin kokemisen perusteella. Yleensä keltaisia, punaisia ja oransseja pidetään lämpiminä väreinä, mutta sinisiä, vihreitä ja violetteja puolestaan kylminä väreinä.




Kodin valaistus

Kodin valaistuksessa voi käyttää esim. hehkulamppuja,led- valoja, loistelamppua, kuituvalaistusta tai led paneelia. Valaisimen valintaan liittyy se mihin tilaan valaisinta ollaan laittamassa. Tärkeää on tietää myös tilan koko, käyttötarkoitus, kuinka tila on sisustettu sekä suuntaa antavasti miten tila halutaan valaista. Esim keittiössä,sekä tiloissa missä teet jotain töitä on hyvä olla hyvä ja toimiva valaistus.Tila vaikuttaa myös siihen miten sekä mihin valaistus asennetaan. Valoa tarvitaan myös arjen askareissa. Valaise ensisijaisesti kohteita kuten seinä- ja lattiapintoja, tauluja, kasveja, kalusteita, verhoja, pöytätasoja ja kulkureittejä.

Valaistuksella saadaan myös erinlaista ilmettä tilojen ulkonäköön. Valaistus voi myös muuttaa tylsän tilan kiehtovaksi.
 Ilman valoa sisustuksen muita elementtejä eli värejä muotoja ei näkyisi.
 Valon tarve kasvaa iän myötä, ja tämä on hyvä huomioida myös tiloja suunnitellessa. Näkö alkaa heikkenemään 20 ikävuoden jälkeen, ja heikkenee huomattavasti 40 ikävuoden jälkeen. Hyvä valaistus on erityisen tärkeää myös erityisryhmille kuten heikkonäköisille ja kuuroille.

Kodin valaistuksessa tehdyt virheet:  

 Huonosti suunnattu valo tuo tilaan tarpeettomia varjoja tai häikäisee. Esimerkkinä kohdevalaisimilla valaistu lattia, jolloin pystypinnat ja katto jäävät valaisematta.

  Pahimpia valaistusvirheitä on asentaa kirkkaita kylmäsädehalogeenilamppuja tai tehokkaita pistemäisiä led-valoja kattoon niin, että ne häikäisevät sängyllä tai sohvalla makaavaa suoraan silmiin.

Liian lämmin valo tekee tilasta kellertävän. Jatkuvan spektrin päivänvalolamppu toistaa värit luonnollisen kaltaisena. Liian kylmäsävyinen valo voi tuntua epämiellyttävältä, jos valoa on liian vähän.

Ultraviolettivalo ja infrapunavalo eli lämpösäteily ovat valaistuksen haitallista säteilyä, jotka haalistavat pintoja. Mikäli kodissa on valaistavia arvoesineitä, valitaan valaisimeen UV-suojattu lamppu.
 Tai joko valon määrä on liian suuri tai vaihtoehtoisesti liian pieni.


Erinlaiset valaistustavat -

Epäsuora valaistus :
Valaistustapa, jossa valo suunnataan tilaan heijastuspintojen kuten katon, seinien tai epäsuorasti valoa antavan valaisimen kautta.
Tilavaikutelma on avara, valoisa ja ulkotilamainen. Lamput eivät häikäise, eivätkä varjot muodosta näkemisen katvealueita tai pinnat kiillä heikentäen kontrasteja.

Suora valaistus :  Valo kohdennetaan valaisimesta suoraan valaistavaan kohteeseen.
 Suoraa valoa käytetään muun muassa kohdevalaistuksessa, jolloin valo kohdennetaan määrättyyn kohtaan tai kohteeseen, joka nostetaan valon avulla esille muusta ympäröivästä tilasta. Suoraa valaistusta käytetään myös luku- ja työvalona, jolloin valaisimen suuntaukselle asetetaan vaatimukset häikäisyn suhteen.

Valaistuksessa on myös valaistuksen ohjauslaitteisiin eri käytäntöjä. 
Valaistuksen ohjauksessa on kaksi yleisintä tapaa:
  1. Valonsäätö eli himmennin, jossa valaisimen valotasoa voidaan säätää tietyissä rajoissa 0-100 %.
  2. Päälle / pois -ohjaus, jossa valaisin joko toimii täydellä teholla tai on poissa päältä.
 Molempia pohjaustapoja varten on valittavissa sekä käsinohjatusti että automaattisesti toimivia tuotteita ja järjestelmiä.  Esim :

  • Hämäräkytkin, joka sytyttää valon kun ympäristön valaistustaso laskee alle asetetun rajan.
  • Aikakytkin, joka sytyttää ja sammuttaa valon ohjelmoituina ajankohtina.
  • Ajastimet, jotka sytyttävät valon ennalta määritellyksi ajaksi.
  • Läsnäolo- tai liiketunnistimet, jotka sytyttävät valon havaittuaan liikettä tunnistussektorissa.
  • Kauko-ohjaimet, jotka sytyttävät ja säätävät valoa käyttäjän hallussa olevan kauko-ohjaimen avulla langattomasti. Kauko-ohjaus toimii yleensä radiotaajuisia signaaleja käyttäen.
  • Ohjausjärjestelmät ja laitteistot, jotka ohjaavat valaistusta yleensä tietokoneohjattua laitteistoa käyttäen. Järjestelmään voidaan tallentaa erilaisia ohjaustilanteita ja toimintoja rakennuksen eri käyttötarpeita varten.
  • Internet-ohjaukset, jolloin kiinteistön valaistusta ja talotekniikkaa ohjataan ja säädetään internetin kautta. 
  •  Alhaalla kuvia siitä miten erinlaisia valoja on.




tiistai 13. syyskuuta 2016

Habitare messut 2016

 Kävimme habitare messuilla katsomassa mitä tänä vuonna siellä oli. 


1-  Itse pidin kovasti Turun kristalli valoista. Niitä on valmistettu suomessa käsin jo vuodesta 1956 lähtien. Turun Kristallin valikoimaan kuuluu
 sekä erikokoisia plafondeja että riippuvalaisimia ja näyttäviä kristallikruunuja. Kuvassa näkyy pyöreämpi malli lampuista , mutta niitä oli myös neliön muotoisina.

2- Feelis Helsingin valmistamat lamput ovat ensimmäiset lajissaan ja niissä näkyy myös maailmankuulun muotoilijan Harri Koskisen kädenjälki. Alhaalla olevassa kuvassa on siis muumi lamppuja. Valittavana on joko muumipeikko,hattivatit, tai niiskuneiti. Näitä lamppuja saa myös eri kokoisina,30-50 cm.

3 - Kolmanneksi minua kiinnosti myös klicks kalustesarja. Erityisesti jos muutat vaikka kotoa, näihin voi pakata tavaroita etkä tarvitse pahvilaatikoita. Nämä on kevyitä,sekä silti kestäviä. Näihin kuuluu säilytysrahit ja tilanjakajahyllyt. Kalusteet on suunniteltu koivuvanerista. Näiden ilmettä korostaa palapelikuviot sivuilla.

4.-
 Messuilla oli hienoja poreammeita. Poreammeet oli suunnitellu novitek. Näitä on valmistettu jo yli 20 vuoden ajan. Altaita voi upottaa terassiin tai pistää normaalisti. Näissä on myös 12 eri väriohjelmaa ledeillä joilla luot omanlaisen tunnelman altaisiin. Altaisiin on saatavana myös lisäosia. Esimerkiksi näihin on mahdollista asentaa äänentoistojärjestelmä,jotta voit samalla kuunnella musiikkia.

Ylhäällä olevassa kuvassa on uuneja. Itse pidän lilan värisestä , koska se ei ole normaalin värinen niinkuin minkä värisiä ne yleensä on.Näitä tekee NunnaUuni yritys,jotka ovat olleet lämmön kanssa tekemisissä jo yli 30 vuoden ajan.NunnaUunit valmistetaan luonnonkivestä, ainutlaatuisesta Mammutti-vuolukivilajista, jonka kuumuudenkestävyys, erinomainen lämmönjohtavuus ja hyvä lämmönvarauskyky takaavat ainutlaatuisen lämpönautinnon.


 Messuilla oli myös hienoja erinlaisia tuoleja,jossa voisin todellakin istua. !




maanantai 21. maaliskuuta 2016

Teatteri mahdolliset maailmat

1. Olimme aivan Helsingin keskustassa sijaitsevassa Suomen kansallisteatterissa
2. Meitä oli mukana oma ryhmämme,sekä kakkosluokalta pari tyttöä ja äidinkielenopettaja sekä toinen opettaja.
3. Mahdolliset maailmat
4. Näytelmässä oli pää esintyjänä Antti Tähtinen sekä muita olivat mm. Esko Salminen, Marja Salo, ja Eero Aho
5. Näytelmässä aikuinen mies hyppää menneisyyteensä. Hän palaa lapsuuteensa,missä hän harrasti teatteria intohimoisesti ja kuunteli vanhempien avioeron riitoja.Näytelmässä mies pohtii hänen elämänvalintoja,sekä miettii missä jokin asia meni pieleen. Vanhemmalla iällä hän yrittää keksiä uutta käsikirjoitusta näytelmiinsä,mutta ensimmäiset kirjoitukset eivät olletkaan hyviä.
6. Näytelmä käsitteli lapsuutta,rakkautta,menneisyyden miettimistä,pettämistä,työ-elämää,ystävyyttä,menettämistä,epäonnistumisia,onnistumisia elämässä ja suuria tunteita.
7. Minusta näytelmässä oli parasta se kun valkokankaalle pystyttiin videoimaan näytelmää näyttäessä lähikuvaa näyttelijöistä,sekä näytelmää pystyttiin esittämään videokameran avulla kankaalla,kun näyttelijät poistuivat teatterisalista muualle näyttelemään tarinaa. Näytelmässä oli myös hyvää se että siinä mietitittiin elämää syvällisemmin lapsesta aikuiseen.